Carlos Ruiz Zafónin innoittamana tutustuin kesän aikana muihinkin Espanjan suosittuihin nykykirjailijoihin. Eräs espanjalaisista huipuista on Antonio Muños Molina, joka on voittanut monia kirjallisuuspalkintoja.
Molinan Kuun tuuli (El viento de la luna) on kirja, jossa ei oikeastaan tapahtunut yhtään mitään, ja silti se oli hyvä. Kirja kertoo 13-vuotiaan pojan kasvutarinan espanjalaisessa pikkukylässä vuoden 1969 kuulennon aikaan. Meno on kuin keskiajalla, suihkua tai muita mukavuuksia ei ole ja lukutaitokin on harvinaista. Muuta perhettä kiinnostaa vain peltotyöt, kun päähenkilö ahmii tietoa kirjoista ja tutustuu murrosikäiseen itseensä. Koulua käydään ankarien munkkien johdolla ja näiden mukaan pojan elämä on jatkuvaa syntiä, vaikka hän itse kyseenalaistaa koko Jumalan olemassaolon.
Jännittävän kuulennon rinnalla kulkevat arki, murrosiän kolhut, koulu, kirkko ja vanhempien elämässä vieläkin tuntuvat sisällissodan traagiset muistot, sekä pojan salaisempi elämä, johon kuuluvat kirjat, elokuvat ja televisio, nuo portit suureen maailmaan.
Kirjaa lukiessa voi tuntea Espanjan heinäkuisen paahteen iholla. Voi myös olla, että eläytyminen johtui siitä, että luin itsekin tätä yleensä heinäkuisessa auringossa. Kirjan verkkainen tunnelma on omiaan rauhallisiin kesäpäiviin, mutta lämmin tunnelma sopii mainiosti myös pimeneviin syysiltoihin. Suosittelen ehdottomasti, minuusta annan ainoastaan liian pitkistä luvuista, jotka nostavat kynnystä tarttua kirjaan. Eihän sitä malta laskea hyppysistä ainakaan ennen seuraavaa lukua, jos ollenkaan.
- Hansu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit piristävät päivää aina! <3