torstai 13. helmikuuta 2014

Riisitön risotto

Kaapin perällä oli lojunut jokusen kuukauden orzo-pussi, ja eräänä iltana telkkarista Nigellaa töllöttäessä sain vihdoin idean mihin sitä voisi käyttää. Kyseessä on siis riisin näköinen pasta, jota myydään ainakin Prismassa. Pyöräytin Nigellan ohjeen mukaan tällaisen "riisittömän hernerisoton" helppona iltaruokana. Olin melko epäilevä risoton maukkaudesta, sillä ohjeeseen ei mausteitakaan tullut nimeksikään. Hiukan siis muokkasin ohjetta lisäilemällä mausteuta ja maukasta tuli! Eikä aikaakaan mennyt kuin vartti!

 
Koska resepti oli niin nopea ja helppo, päätin myös täällä Espanjassa kokata tätä ensimäisenä ruokana. Varsinaista orzoa en lähikaupasta löytänyt, mutta täällä on paljon pikkuruisia kuviopastoja, jotka ajavat saman asian. Pekonin sijasta heitin sekaan ilmakuivattua kinkkua, kun kyllästyin jo syömään sitä leivän päällä... Nigellan mukaan Italiassa on huipputrendikästä kokata pastaa tällä tavalla ruuan joukossa.

3–4 annosta:
n. 250 g pekonia (tai esim. serranokinkkua)
n. 200 g pakasteherneitä
3 dl orzo-pastaa
6 dl kiehuvaa vettä
nokare voita
parmesania
suolaa, persiljaa ja persillade-maustetta

Pilko pekoni kattilan pohjalle ja kiehauta vesi vedenkeittimessä. Paista pekonia hetken ja lisää joukkoon herneet, jotta ne imevät itseensä pekonin makua. Lisää orzo ja vesi. Anna muhia välillä sekoittaen n. 10 minuuttia, kunnes pasta on al dente ja vesi imeytynyt. Lisää nokare voita, mausta ja raasta päälle juustoa.

Saludos, Hansu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät päivää aina! <3