torstai 6. maaliskuuta 2014

Akateeminen vapaus, qué es eso?

Luentoja yliopistolla on nyt ollut pari viikkoa ja olo on kuin olisi matkustanut ajassa takaisin peruskouluun. Kuri on kova, eikä mitään akateemista vapautta minkään suhteen ole. Toisaalta paikalliset oppilaatkin vaikuttavan sen verran lapsellisilta, että kuri lienee tarpeen. Leikkimieliset painiottelut tai ihmiskasan teot meluamisesta puhumattakaan eivät ole harvinainen näky. Tässäpä muutamia huomioita yliopisto-opiskelusta täällä näin ensimmäisten viikkojen perusteella:

Facultad de Ciencias Económicas y Empresariales, eli kauppatieteiden laitos

 

Koulu:

Salamancan yliopisto on yksi Euroopan vanhimmista ja arvostetuimmista. Vanhat upeat yliopistorakennukset on keskellä keskustaa, kun taas Campus de Miguel Unamuno sijaitsee keskustan ulkopuolella eikä ole kovinkaan silmiähivelevä näky. Unamunolla on mm. oikeustieteen, filosofian, lääketieteen ja farmasian laitokset – kuten myös mun kauppatieteiden laitos, faculdad de ciencias económicas y empresariales. Lisäksi psykologian laitos sijaitsee kauempana kaupungin ulkopuolella ja kasvatustieteiden laitos toisella puolen kaupunkia Unamunoon nähden. Lukuvuosi on jaettu syys- ja kevätlukukauteen, eli suomalainen periodijärjestelmä ei ole käytössä. Tämähän tarkoittaa sitä, että kursseja käydään valtava määrä samanaikaisesti. Eikä tenttiviikkojakaan siis ole kuin kaksi, mutta tenttejä saattaa olla lauantaisinkin, jotta päällekkäisyyksiä olisi mahdollisimman vähän.

Campus de Miguel Unamunoa

 

Hakuprosessi:

Erasmus-vaihtoon hakeminen oli Suomen päässä helppoa kuin heinän teko. Vain yksi lomake piti täyttää ja laatia alustava opintosuunnitelma. Hyväksymisen jälkeen Salamancan yliopistoon täytettiin sähköinen lomake, joka piti myös tulostaa ja lähettää paperiversiona kahden valokuvan kera. Kouluun piti myös hankkia vakuutus, ja postittaa siitä todistus sekä kopio eurooppalaisesta sairaanhoitokortista. Tämän jälkeen sain postissa infopaketin. Salamancaan saavuttua piti ensin käydä yliopiston kansainvälisten asioiden toimistossa ilmottautumassa ja varmistamassa että kaikki lähettämäni paperit oli kunnossa. Tämän jälkeen piti kaivella netin syövereistä infot kurssien aikatauluista ja osallistua luennoille. Ensimmäisellä viikolla luennoilla sai käydä katsomassa, että aikooko kurssin ottaa. Osalta meni tämä ohi, koska ensimmäinen viikko oli pelkkää infon etsintää ja kaaosta. Toisella viikolla oli matriculación, eli kouluun ja kursseille rekisteröityminen. Onneksi tein tämän heti ensimmäisenä päivänä, sillä mattimyöhäiset eivät enää mahtuneet ryhmiin. Rekisteröitymisen jälkeen opiskelijakortin sai hakea kansainvälisten asioiden toimistosta. Loppujen lopuksi selvittiin siis paljon pienemmällä säätämisellä kuin odotin, mitä nyt kaikenmaailman lappuihin piti kirjoittaa omat tiedot ja liittää valokuva.

Edistyksellinen opiskelijakortti maksuominaisuudella

 

Kurssit:

Kaikki kurssit koostuvat teorialuennoista sekä harjoitustunneista. Teoria kestää 60 minuuttia, eikä läsnäoloa yleensä tarkisteta vaikka läsnäolopakko onkin. Sen sijaan harkkatunneilla, jotka kestävät 90 minuuttia, on läsnäolo ehdotonta. Pelkkä läsnäolo ei riitä, vaan oppilaiden odotetaan myös osallistuvan. Tunnit ovat ala-astemaisia: yksi oppilas lukee tehtävän, toinen kirjoittaa taululle ja tehtävät ratkotaan pienryhmissä. Oppilailla on nimellä, kuvalla ja yhteystiedoilla varustetut kortit (ficha), jotka annetaan opettajalle kurssin alussa ja niihin opettaja merkkaa huomioita aktiivisuudesta. Esimerkiksi tunnilla puhumisesta, myöhästymisestä tai kännykän vilauttamisesta saa joko pitkän miinuksen tai kokonaisen poissaolon. Opettaja itse tosin saa olla myöhässä kuinka paljon tahansa... Mikäli oppilaat vaikuttavat epämotivoituneilta, saattaa opettaja pitää kesken tunnin vihaisen puheen siitä miten tärkeää hetki sitten opetettu asia on.
Vaativuustaso ei vaikuta kovin kummoiselta vaikka kurssit ovat toisen ja kolmannen vuoden opiskelijoille tarkoitettuja, ja jotkut opettajat vääntävät asioita rautalangasta lässyttäen kuin vauvoille. Kursseja käydään ikään kuin luokittain, eli kaikki käyvät ensimmäiset kolme vuotta samoja kursseja ja vasta neljäntenä vuotena saa valita valinnaisia kursseja. Myöskään suomalaisille tuttua pääainesysteemiä ei ole, vaan vasta viimeisenä vuotena voi esimerkiksi ottaa enemmän markkinointia laskentatoimen sijaan jos siltä tuntuu. Tosin kauppatieteellisessä tiedekunnassa on kolme eri koulutuslinjaa: Kansantalous (Economía), Pienten ja keskisuurten yritysten johtaminen (Gestión de Pymes) ja Hallinto ja johtaminen (Administración y Dirección de Empresas). Aineetkaan eivät ole niin yksiselitteisiä, sillä harkkatunneilla lasketaan taloustieteiden kvantitatiivisisista menetelmistä ja laskentatoimesta tuttuja laskuja vaikka teoria olisin puhtaammin vaikkapa markkinointia.


Omat kurssit:

Vaihtareille oli rajattu valittavaksi tietyt kurssit eri koulutuslinjoista. Myös muista tiedekunnista oli mahdollista valita kursseja, mutta kukaan ei tiennyt miten tämä tapahtuisi, joten en sitten ottanut niitä suunnittelemiani av-viestinnän kursseja. Valitsin lopulta siis kaikki kurssit hallinnon ja johtamisen koulutuslinjasta (Administración ja Dirección de Empresas). Markkinoinnin kursseja oli hyvin vähän, ja niistäkin suurin osa neljännen vuoden valinnaisia satasivuisine esseineen, joten vaihtoehdot jäivät niukaksi. Tällä hetkellä käyn diseño organizativoa, joka on organisaatioteoriaa ja johdatusta johtamiseen, sekä políticas comerciales, jossa syvennytään markkinoinnin 4P:hen. Diseño organizativossa on luentojen, harkkojen ja välikokeiden lisäksi ryhmätyö ja esitelmä, ja políticas comercialesissa pari välikoetta sekä harjoitustyö. Tosin odotin työn olevan joku hirvittävä essee, mutta sen sijaan saimme jokainen oman tuotteen, jonka hintaa pitää vertailla eri kaupoissa, selvittää kilpailijat, tärkeimmät myyntipaikat jne. Mulle napsahti Head&Shoulders-shampoo. :D Nämä kurssit ovat molemmat 6 opintopistettä ja lisäksi kaksi kolmen opintopisteen kurssia, estrategías comerciales ja economía de la Union Europea, alkavat maaliskuun lopussa. Sanoisinpa siis että aika paljon enemmän työtä on luvassa noppien eteen kuin Suomessa!


Kurista huolimatta opettajat ovat kahden kesken jutellessa ihan mukavia, nappasipa eräs vanha professori mut ja belgialaisen kaverini mukaansa toimistoon, jossa hän ja kollegansa intoilivat puolisen tuntia Belgiasta ja näyttivät kartalta paikkoja, joissa ovat olleet. Mulle totesivat vain että, eivät tiedä Suomesta muuta kuin Helsingin, Kekkosen ja Nokian. Samainen vanha proffa myös käyttää assistenttia luennoilla pyörittämään Powerpointia. Erehdyinpä häneltä kyselemään, että miten saan kurssit lisättyä Moodleen, niin hän vastasi ettei ymmärtänyt kysymystä kun ei tiedä mikä on Moodle...

Koulun sisäpiha

Universidad de Salamanca es una de las más antiguas y valoradas universidades en Europa. La universidad antigua es muy bonita, pero yo estudio en la Facultad de ciencias económicas y empresariales, que está ubicado en el Campus de Miguel Unamuno, bastante lejos del centro y no es tan bonita. El año académico está dividido en dos semestres y no hay cuatro períodos como en Finlandia. Por eso hay muchos cursos al mismo tiempo! 

Los cursos consisten en las clases de teoría y las clases de prácticas, y la presencia es obligatoria. Además, los estudiantes deben participar mucho y los profesores tienen fichas con fotos para tomar notas de los estudiantes. Las clases son similares como en la escuela. O sea que los estudiantes son tratados como inferiores. Además, los profesores son muy estrictos y los estudiantes extranjeros y españoles son tratados iguales. 
No hay asignaturas principales y todos los estudiantes estudian los mismos cursos tres años y después pueden elegir cursos optativas. Pero hay tres líneas de formación: Economía, Gestión de pymes y Administración y Dirección de Empresas (ADE). Todos mis cursos son de ADE. Principalmente estudio marketing, pero hay muchas matemáticas en las prácticas! Hay muchos tareas, trabajos en grupos, ensayos, presentaciones... Tengo que estudiar mucho más que en Finlandia!

Saludos, Hansu

6 kommenttia:

  1. :) kiva että kokosit tohon ton mitä ennen vaihtoa pitää tehdä :) nykyään myös motivaatiokirje kohdemaan kielellä on pakollinen. Teidän kurssit kuulostaa meidän Legal English II meiningiltä. Kauhea kuri ja ala-astemeininki. Ope on Venäjältä. Ilmeisesti kulttuurierot näkyy just erityisesti opettamisessa :) btw. Turun kauppakorkeas noppii saa suht helposti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä kuulin kans että Erasmus-vaihdossakin on motivaatiokirje, hain sitten sopivaan aikaan! :D Joo välillä kyl vähän liiankin helposti noppia ropisee, riittää vaan et lukee kirjan/kirjat ja käy tenttimässä, mut toisaalta must se osittain myös on sitä yliopistomeininkiä :P Onneks tääl sentään kirjat on lukiomaisen ohuita eikä sellaisia järkäleitä ku Suomessa... Saa nyt silti nähdä selviytyykö niistä espanjaks. :S

      Poista
    2. :) Juu tuuria oli. Toisaalta ei sen kirjeen laatiminen ollut niin hirveän suuri työ :) Mut en tiedä miten ne tekee jotain erotteluja niiden avulla. Anyway, pidä hauskaa!

      Poista
    3. Joo no luulis että jos ei kirjeestä suoriudu niin ehkei sit osaa kieltä tarpeeks vaihtoa varten :P Kaikki vaan ketkä niitä on joutunut kirjoittamaan on kironnut niitä hirveästi, et ei vissiin kovin mukavaa puuhaa kuiteskaan :D

      Poista
  2. varsinaista! :D Hyvin mielenkiintoista luettavaa taas. Että mikä on Moodle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih joo, kyseinen proffa on kyllä niin vanhan koulukunnan miehiä... Luentoslidet on tulostettuna hienossa telineessä pöydällä ja assistentti pyörittää powerpointia. Sillä ei ilmeisestikään oo hajua itse asiasta, kun se on aina pihalla millä kalvolla ollaan ja plärää niitä edestakaisin, koita siinä nyt sit keskittyä kun puhuja hyppii asiasta toiseen epäselvästi puhuen ja assari ei tiedä mitä tekee. :D Lopulta sain kurssitkin Moodleen, tietääpähän ainakin keneltä asioita ei kannata kysyä... :D

      Poista

Kommentit piristävät päivää aina! <3