sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Jalkamies ja muita kohtaamisia

Segovian päiväretken lisäksi viime päiviin ja viikkoihin on mahtunut tavanomaista Salamanca-elämää. Nähtävyyksien kiertäminen on ehkä jäänyt vähemmälle, mutta muuten kaupunkia on tullut lampsittua ristiinrastiin. Kämppiksen meksikolainen äitikin majaili täällä viikon verran ja kokkaili meillekin eksoottisia ruokia. Siinä vasta oli mukava mamma, ihan surku tuli kun hyvästit piti sanoa!

"Katsokaa, tuolla menee tollanen jalkamies!"
Salamancan yöelämä alkaa tulla tutuksi Eerollekin, sillä baareja on tullut kierreltyä jo niin suomalaisporukassa, kämppiksen ja hänen poikaystävänsä kanssa kuin muissa erittäin multikulttuurisissa sekasakeissa. Opiskelijoilla alkaa tentit olla paketissa ja monet tietenkin myös valmistuvat. Tähän kun lisätään kaikenmaailman juhlapäivät, on takuuvarmaa, että juhlakansaa riittää yössä. Ja Salamancan yössähän voi kohdata mitä vain, kuten vaikka tulta syöksevän puujaloilla kävelevän "jalkamiehen".



Tällä viikolla on vietetty la Fiesta de San Juan de Sahagún -juhlaa, johon yhdistyi myös la Festival Internacional de las Artes de Castilla y León, joka piti sisällään kaikenmaailman taidetempauksia. Näkyvimmät näistä olivat Plaza Mayorin konsertit, joissa kuultiin muutamia täkäläisiä kuuluisuuksia kuten räppäri Mala Rodríguezia ja rokimpaa Ángel Stanichia. Keskiviikkona oli juhlan aatto ja jokirannan taivas täyttyi ilotulituksesta.


Sunnuntaisin täällä on aina suuri kirpputori Aldehuelassa, ja sinnekin nyt vihdoin ja viimein saimme aikaiseksi mentyä. Tosin muuta ei mukaan tarttunut kuin ranskalaiset pikkukojusta ja palanut olkapää. Sain myös aikaiseksi kuvattua Alamedillan ankat, joiden ohi kuljen lähes päivittäin mutta aina ilman kameraa. Kuulinpa myös, että pimeän turvin mustalaiset varastelevat ankkoja päivälliseksi. Voi ankkuliparat!


Lämpötila on kivunnut yli kolmenkymmenen, ja piknikillekin on keretty sekä löhöilemään jokirannassa. Perjantaina kävimme myös vihdoin polkuveneilemässä joessa. Tosin taas se melkein meni sivu suun, sillä venevuokraaja oli unohtunut siestalle. Kävimme jopa uimassa joessa – oli kyllä mahtavaa!




Viime päivinä on saanut kirota myös asioiden toimimattomuutta. Viikon parin takainen myrskytuuli katkoi netin, ja siitä lähtien se toiminut miten sattuu. Ja yleensä tuntuu, että se lakkaa toimimasta juuri kun pitäisi jotain tärkeää tehdä. Onneksi ilon aiheitakin on löytynyt, sillä molemmat tentit menivät kirkkaasti (okei, ei ihan niin kirkkaasti) läpi. Kaverin kyselykierroksen mukaan olin ehkä jopa ainoa Erasmus, joka Políticas comercialesin läpäisi. Mä, joka huiteli pitkin Sevillaa muiden kuluttaessa kirjaston penkkiä. Oho.


Keskiviikkona iski sitten jokin flunssan poikanen, joka on hieman hillinnyt menoa. Flunssasta viis, sillä perjantai-iltana huristelimme Portoon, jossa onkin kasvatettu jalkapohjan rakkoja antaumuksella. Tänään olisi aikomuksena junailla itsemme Lissabonin kautta Cascaisiin.
Esta semana además del viaje a Segovia hemos disfrutado de Salamanca. Eero ya conoce muchos bares y discotecas en Salamanca. Muchas estudiantes ya han terminado sus estudios y por eso hay mucha gente en los bares. Esta semana era también la Fiesta de San Juan de Sahagún y la Festival Internacional de las Artes de Castilla y León. Había conciertos en la Plaza mayor y fuegos artificiales cerca del Puente Romano. El domingo fuimos al rastro de Aldehuela, pero no encontramos nada para comprar. Ayer antes qué salimos a Portugal alquilamos una barca de pedal y incluso nadamos en el Río Tormes. Qué refrescante era! Ahora estamos en Oporto y por la tarde viajaremos a Lisboa.


Besos, Hansu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät päivää aina! <3