perjantai 4. heinäkuuta 2014

Kuuluisat kukkahousut

Näitä housuja on mietitty, väännetty ja käännetty niin paljon, että näistä tuli jo suorastaan käsite. Maaliskuun ensimmäisten lämpimien päivien hiostaessa farkun saumoissa keksin tarpeen keväthousuista. Mitään pohjemittaista ei tietenkään löytynyt, tällainen tallukka kun olen espanjalaisella mittapuulla. Mutta liehuvaa, rentoa ja kukallista sen olla piti, vaan jokainen kauppa piti koluta ennen kuin ne löytyivät. Eero sai kärsiä varmaan sata kukkahousukuvaa, kun enhän mä yksin mitään osaa päättää...

Housut: Zara / Toppi: Asos / Sandaalit: Pull&Bear / Laukku: Primark


Mutta the kukkahousut olivat kyllä loistavin ostos vähään aikaan. Salamancassa kun tuntui harvase päivä olevan lämmintä, mutta kuitenkin usein tuulista tai epävakaisen koleaa, jolloin farkut ovat liikaa ja shortsit liian vähän. Niinpä siis olenkin kulkenut tässä kohta pari kuukautta the kukkahousuissa, joihin vielä kovin usein on eksynyt pariksi sama kitinvärinen toppi. Kukkahousuihin kiteytyy jo monta muistoa Espanjasta.





Ja kyllä, ne ovat jopa nilkkamittaiset vaikka olenkin tallukka. Ja saatoin jo ehkä ostaa myös toiset melkein samanlaiset pökät.

Besos, Hansu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät päivää aina! <3