tiistai 19. elokuuta 2014

Tekeek sun miäli gaggui ja kaffet?

Kävinpäs ystäväni kanssa testaamassa jo paljon mainetta ja julkisuutta niittäneen Gaggui-kakkukahvilan. Mainetta sietääkin saada, sillä kahvilan markkinointi on kyllä kunnossa pienintäkin yksityiskohtaa myöden ja onhan heidän esittelytekstikin jo niin valoittava!



Kahvila sijaitsee oman näkemykseni mukaan melko kaukana, lähellä juna-asemaa Humalistonkatu 15 A:ssa. Hieman epäilin josko asiakkaat löytävät keskustan perukoille, mutta mitä vielä. Meidän lisäksi kahvilassa oli yksi tai kaksikin asiakasta ja lisää lamppasi ovesta ruuhkaksi asti kakkuja natustaessamme.
 

Varför Paris, vi har ju Åbo. Turkulaisuus näkyi kahvilan sisustuksessa ja kahvikin on Turun Kahvipaahtimosta. Sisustus hiveli silmiä siinä missä kakku makunystyröitä, mutten enempää kuvia kehdannut ja malttanut räpsiä. Ihastelimme hentoisella Gaggui-logolla varustettuja kuppeja ja lautasia, jotka taisivatkin olla turkulaisen Terraviivan käsialaa. Ehkä vähän jäin kaipaamaan, että kahvilan pitäjät olisiva solkannee iha kauhhiaa turumurret mut emmää ainaka mittä huamannu.



Mut nii pal hyvää gagguu oli toi Vähä liia tuhti. Pohjana oli märkä suklaakakku ja päällä jotakin valkosuklaa–tuorejuusto–passionhässäkkää. Eikä ollut ollenkaan liian tuhti mun makuun. Hinta ehkä oli aavistuksen tuhti, viisnelkyt, mutta niinhän se taitaa olla vähän kaikkialla, koska Suomi.

Mut sinne Humalistonkarul sit vaa gaguil ku oikke makkiaa tekke miäli!

Tienes ganas de comer un pedazo de torta? Gaggui es una cafetería nueva en Turku que sirve tortas muy deliciosas.

Besos, Hansu

6 kommenttia:

  1. Mä kävin Turussa ekaa kertaa moneen vuoteen nyt kesällä päivävisiitillä, mutta jäi tämä välistä vaikka olin lukenut siitä blogeista jo aikasemminkin. Pitää käydä vielä joskus, vaikuttaa nii symppikseltä kahvilalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ens kerralla sit! Ihan hyvin vaikutti kaffelalla menevän, niin tuskinpa ihan heti siitä mihinkään häviää. Suosittelen lämpimästi myös Cafe Qwenseliä!

      Poista
  2. Voi Hansu! Nyt tuli kakkunälkä! :D :P

    VastaaPoista
  3. Oi voi, en malta odottaa lokakuuta, jolloin pääsen viimein testaamaan tämän! Kiva oli lukea kirjoituksesi! :)

    VastaaPoista

Kommentit piristävät päivää aina! <3