sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Kuulumisia Kuala Lumpurista


Täällä on nyt pari päivää ihmetelty Kuala Lumpurin vilinää. Lennot meni kaikin puolin hyvin ja Cathay Pasificista on vain hyvää sanottavaa, taisi jopa nousta suosikkilentoyhtiöksi. Kone oli tilava ja ympärillä oli tyhjiä penkkejä, joten nukkuminenkin onnistui. Ruoka maittoi, leffavalikoimaa löytyi ja käsirasvaakin oli tarjoilla. Tosin niinhän siinä kävi, että neljäksi tunniksi jäimme jumiin Hong Kongiin, sillä meidät oli siirretty myöhäisemmälle lennolle vaikka teoriassa olisimme voineet alkuperäiselle lennollekin ehtiä. Tosin hyvityksenä saimme ruokakuponkeja, jotka käytimme meidän lemppariruokaketjussa, japanilaisessa Ajisenissa. (Ah, nam!)

Kaupunkinäkymää kattopuutarhasta


Ensimmäiset fiilikset Kuala Lumpurista eivät ole kovin positiivisia, tai sanoisinko että kaupunki on "ihan kiva". Päällimmäisenä täällä on ahdistus liikenteestä ja väen paljoudesta. Tunne on samantapainen kuin Hong Kongissa. Melua ja vilskettä siis riittää. Paljon asioita jää kuvaamatta ja huomaamatta kun pitää katsoa ettei tule auton liiskaamaksi. Kaupunkia myös rakennetaan paljon etenkin Bukit Bintangin alueella, mikä luo lisää melun ja kaaoksen tunnetta. 


Hyvinä puolina on kaupungin vehreys ja hienot kontrastit. Intialaisuus, kiinalaisuus ja Malesian islam sulautuvat hienosti yhteen luoden mielenkiintoisen kaupunkikuvan. Ja ruokaa ja shoppailtavaa löytyisi yllin kyllin. Vaikka kaupunki on iso, yllätyin positiivisesti siitä, miten kävellen pääsee yllättävän moneen paikkaan ja miten kaupunki on suhteellisen helposti "haltuun otettavissa".


Ensimmäisenä päivänä ihmettelimme Bukit Bintangin aluetta, jolla hotellimmekin sijaitsee. Sunbow Hotel Residency on ihan ok hotelli (nyt kun suihkuakin oppi käyttämään). Huonona puolena on, että remontin takia koko 20-kerroksista taloa palvelee yksi superhidas hissi, johon jonot kasvavat välillä pitkiksi. Onneksi eräs avulias asukas vinkkasi, että toisella hissillä pääsee 9. kerrokseen, josta on siis käveltävä kerroksen verran.
Ruokana olemme herkutelleet japanilaista ja korealaista pahimpaan himoon. Vihdoin pääsin kokeilemaan japanilaista Teppanyakia, jossa ruoka valmistetaan kuumalla levyllä ruokailijoiden nenän edessä. Jännää!

Japanilaista teppanyakia

Korelaisia herkkuja

Lisää korealaisia herkkuja



Ensimmäinen kohde nähtävyyslistalla oli tietenkin ne kuuluisat Petronas-kaksoistornit, joita piti kuvata tottakai joka suunnasta. Ajattelimme skipata niihin kiipeämisen ja kiivetä sen sijaan KL Toweriin. Matkalla sinne eksyimme niin, että lumpustelimme ympäriinsä tovin jos toisenkin ja lopulta päätimme jättää tornin myöhemmälle. Pimeän tultua kävelimme vielä takaisin Petronas-torneille ihmettelemään suihkulähteen valoshowta.


El primer día en Kuala Lumpur.

Besos, Hansu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät päivää aina! <3