keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Blogijuttuja

Huomasitteko, että blogin ulkoasu sai pieniä muutoksia viikko pari sitten? Fontit meni vihdoin vaihtoon, vihasin niitä edellisiä mutta jotenkin ne vaan jäi. Pikkumuutoksia, jotka mielestäni freesasivat ilmettä ihmeen paljon. (Tai sitten mä oon täällä innoissani muutoksista mutta kukaan muu ei huomannut mitään.) Silti niiden toteuttamiseen meni parikin päivää suunnitteluineen ja koodin pyörityksineen.



Kuukausi takaperin Hassutellen vietti kaksivuotissyntymäpäiviäänkin kaikessa hiljaisuudessa. On se aika vaan mennyt nopeasti. Niinhän se aina, ja kiihtyy vaan. Mutta blogin ansiosta muistan menneet, varsin pienetkin asiat paljon paremmin ja ne on helpompi sijoittaa "aikajanalle". Vanhoihin juttuihin ja kuviin on myös paljon hauskempi palata, kuin jos vain selaisi kuvia tietokoneen uumenista tai kirjottaisi päiväkirjaa.

Nyt kun tuli puheeksi, niin tässä samalla voisin valottaa blogin syntyjuuria. Löysin kunnolla blogien ihmeellisen maailman ehkä noin reilut kolme vuotta sitten. Ärsyynnyin kuitenkin monien blogien materialistisuudesta. Kalliita käsilaukkuja esiteltiin ja rahan tuhlaus tuntui olevan hienoa. Kaikki oli täydellistä ja siloteltua. Päätin, että jos mulla olisi blogi, kirjoittaisin asioista, joita voi tehdä ilmaiseksi. Ostoksista, jotka löysin ennätyshalvalla. Esittelisin asioita, joita askartelen itse. Ja vinkkaisin kuinka hyvää ja edullista ruokaa voi tehdä itse. Kuvaisin ennemmin luontoa kuin kalliita laukkuja. Kertoisin, kuinka tänään olin taas hupsu ja kohelsin jotain hölmöä. Ajattelin, että blogini olisi sellainen hyväntuulinen, ennemmin hieman hassu kuin hienosteleva. Tosin ei niitä kohelluksia kovin hirveästi ole joko tapahtunut, tai sitten en vaan noteeraa niitä niin, että niistä tulisi kirjoitettua. Kommellukset-tunniste sisältää vain muutaman hassun (eikä edes kirjaimellisesti) postauksen. Pitääpä alkaa koheltaa vapaammin.


Kun vaihto-opiskelu alkoi olla ajatusta vahvempi, olin varma, että kirjottaisin vaihdossa blogia. Saisihan sillä kuitattua yhden espanjan kurssinkin, jos tarpeeksi olisi myös espanjankielistä tekstiä. Vaihtoblogin nimi olisi Saludos de Salamanca. Mietin jo sen ulkoasua, vaikka vaihtoon olisi vielä vuosi aikaa. Lopulta ajatus blogista tuntui sen verran kutkuttelevalta, että päätiin perustaa lifestyleblogin pelkän vaihtoblogin sijaan.

Nimen piti olla ehdottomasti suomenkielinen, hienosteleva englanninkielinen ei tulisi kuuloonkaan. Nimen piti mielellään alkaa H-kirjaimella ja jotenkin rimmata nimeni kanssa. Päätin ottaa käyttöön lempinimen, joksi mua silloin vielä kutsuttiin. Nykyisin olen Hansu lähinnä vain Eerolle ja itselleni (koska nimeen liittyy lämpimiä muistoja ja se edustaa lähinnä vain positiivisia asioita). Mietin jotain etäisesti ruokaan liittyvää nimeä, mutten kuitenkaan halunnut ruokablogia. Lopulta vain yksi tuntui oikealta. Hassutellen. Vähän kuin Hansutellen. Se maistui hyvältä ja oli visuaalisestikin sopivan lyhyt ja nätti. Jos oikein innostuisin, niin Peppi voisi saada oman blogin, Tassutellen

Käytin Hassutellen-logoon yhtä lempifonteistani, nyt se tulee jo korvistakin ulos. Monissa blogeissa on bannerissa kirjoittajan kasvot, mä halusin jonkin muun kuvaelementin. Sen piti olla käsin piirretty, koska piirtelen muutenkin. Tai käsin käsin, piirtopöydällä siis. Mietin kaikkia syötäviä asioita, sillä olin varma, että ruoka olisi eräs kantavista teemoista blogissa. Kesä on kirsikoiden aikaa, ja suu taisi silläkin hetkellä olla punaisena kirsikan mehusta. Niinpä Hassutellen sai soman visuaalisen elementin kirsikaksi kakun päälle.

Besos, Hansu

4 kommenttia:

  1. Fontin muutos oli kyllä huomattu, tosin "syytin" vierasta tablettia :(
    Ei vanhassakaan fontissa mitään vikaa ollut, näin maallikon näkökulmasta ainakaan!?

    ems

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekä otsikko- että leipäteksi oli mun mielestä vaikealukuisia...

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitti :) Kovin radikaaleja muutoksia en raaskinut tehdä ;)

      Poista

Kommentit piristävät päivää aina! <3