maanantai 4. heinäkuuta 2016

Kiirettä ja kippistelyä

Ohhoh,  viikonloppuun mahtui sen verran tapahtumaa että pari päivää tuntui viikolta. Kovin montaa kuvaakaan ei tullut napsittua kaiken touhunnan keskellä. Perjantaina lähdin päivällä käymään mökillä, pitkästä aikaa. Parituntinen vierähti ihaillessa ihania vanhoja esineitä, joita isovanhemmat ovat haalineet nurkat täyteen. Ehkä muutama ihanuus voisi joskus muuttaa meidän uusiin nurkkiin... Oli myös pakko testata hulavanteen pyöritystä, ja kyllähän se pyöri aivan samoin kuin joskus lähes 20 vuotta sitten. Aika vierähti, ja mökiltä kotiuduttuani sainkin kiireellä lähteä Ruissaloon pelaamaan minigolfia. Ystävät Indonesiasta ovat nimittäin visiitillä Suomessa ja yhteistä tekemistä pitäisi ehtiä harrastaa mahdollisimman paljon. Puttailu oli kyllä hauskaa, ja sain jopa pari hole-in-onea. Mietin vain, miksei tule useammin minigolffailtua?



Lauantaina aamupäivällä suuntasimme uudelle asunnolle auttamaan edellisiä asukkaita muutossa. Apukäsinä oli myös asunnon edellisiä edeltävät asukkaat, olipa hauska nähdä minkälaista väkeä siellä on asustanut. Samalla saimme myös vihdoin avaimet asuntoon, jee! Sitten piti nopeasti saada ruokaa napaan ja lähteä kauppaan ruokkimaan jääkaappia. Tarkoituksena oli vielä ehtiä melomaankin, mutta se sitten lopulta jätettiin myöhempään, joten kiersimme sitten taas muutamat rautakaupat materiaaleja hiplaillen. Illemmalla suuntasimme kahdestaan asunnolle fiilistelemään ja kilistelemään skumppaa. Juhlafiilis jatkui Roomasta palanneen ystäväni luona aina yön pikkutunneille asti. Jossain vaiheessa iltaa hellekin ehti vaihtua sateeksi. Ensin oli ihan hauska polkea pienessä kesäsateessa kotiin taivaanrannan välkkyessä salamoista. Pian sade yltyi kuitenkin kunnon kaatosateeksi, niin että kotiin päästyämme olimme aivan uitettuja. Hiukset olivat märät vielä pitkälle seuraavana päivänäkin kun en niitä jaksanut yöllä alkaa föönailla...



Sunnuntaina oli ripeä herätys muutaman tunnin yöunien jälkeen. Myin perjantaina yhden hyllykön ja ostaja lupasi sen sunnuntaiaamuna noutaa. En vaan missään välissä ehtinyt hyllyä kunnolla tyhjentämään, joten siinä sitten 20 minuuttia ennen ostajan saapumista lensi tavarat huiskishaiskis sinne tänne, ja unenpöppörössä, tukka yön sateesta sojottaen kannoimme hyllykön pihalle. Vielä kun keksisi minne ihmeeseen ne hyllykössä olleet tavarat laittaisi... Aamiaisen jälkeen suuntasimme jälleen kaupoille, lounaalle sekä näyttämään uutta asuntoa kavereille. Myös äiti kävi asunnolla visiitillä, ja pian huomasimmekin viettäneemme monta tuntia siellä tyhjässä kämpässä fiilistellen. Siinä välissä ehti jo muutamat remonttisuunnitelmatkin vaihtua... Vaan koskahan sitä pääsisi muuttamaan suunnitelmia todeksi?


Salud! Finalmente tenemos las llaves de la nueva casa.

Besos, Hansu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät päivää aina! <3