torstai 26. lokakuuta 2017

Pirteä hernesosekeitto

Torstai on perinteisesti hernekeittopäivä, vaan oletko jo kokeillut supernopeaa hernesosekeittoa? Tämän valmistamiseen ei oikeasti mene kuin vartti. Kaiken lisäksi keitto on vegaanista ja melko proteiinipitoista (reilu 10 g per annos). Toki kookoskerman voi korvata halutessaan tavallisella kermalla, mutta mielestäni kookos sopi oikein hyvin makeiden herneiden kaveriksi.



Hernesosekeitto (2 annosta):
  • 400g pakasteherneitä
  • 1 sipuli
  • 2 rkl sitruunamehua
  • 1 kasvisliemikuutio
  • n. 2 dl kookoskermaa
  • 3 dl vettä
  • suolaa, mustapippuria
  • (kourallinen pinaattia)

Kuullota sipuli tilkassa öljyä. Lisää sitten pannulle herneet. Paista pieni hetki ja lisää mukaan vesi ja kasvisliemikuutio. Kiehauta noin 10 minuuttia. Itse heitin mukaan myös vähän pinaattia, kun sitä sattui olemaan runsaasti ja tähän saa näppärästi ujutettua vihreitä juttuja. Lisää mukaan kookosmaito ja soseuta sauvasekoittimella. Lisää lopuksi sitruunamehu, suola ja pippuri. 


Lopputuloksen pitäisi olla sosemaisen sileä, mutta meikäläisen vuonna nakki ja kivi Lidlistä ostettu sauvasekoitin jättää näemmä asiat kerta kerralta karkeammaksi, joten lopputulos ei ole aivan niin esteettinen. Kookoskermakoristelukin näyttää melko vetiseltä, joten (kaura)ranskankerma toimisi varmasti paremmin, mutta tokihan keitto menee ilmankin. Mutta maku oli kohdillaan, ja sehän on tärkeintä! :)

Crema de guisantes - una sopa vegana y increíblemente fácil.

Besos, Hansu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät päivää aina! <3