sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Rantaa, ruokaa ja auringonlaskuja


Langkawilla illat kuluivat rantaa pitkin kävellen ja pikkurapujen touhuja ihmettelen. Ranta vilisi rapuja parimillisistä kymmensenttisiin, sekä tietysti ravun mukaan mitoitettuja pesäkoloja. Sieltä ne kierittelivät hiekkapalloja, jotka muodostivat hienoja kuvioita hiekalle. Googlen mukaan tämä on jokin hiekkarapujen ruokailujuttu, keräävät palloihin rannalle huuhtoutunutta planktonia tai jotakin. Ja voi vitsit sitä sivuttaista kipitystä takaisin pesäkoloon kun ne äkkäävät lähestyvän jättiläisen. Cenang-rannalla oli myös paljon muita ihmisiä ihailemassa auringonlaskua ja chillailemassa, mutta muilla rannoilla auringonlaskun sai lähestulkoon omaksi.


Hiekka oli sen verran hienoa, että aaltojen huuhtoma kostea hiekka heijasti auringon kajon kuin peili. Enpä ole moista ennen nähnyt. Langkawilla oli kyllä ehkä hienoimmat auringonlaskut ikinä. Yhtenä iltapäivänä meri taas oli kaikkea muuta kuin tyyni ja peilikirkas. Aallot vaahtosivat parhaimmillaan pari metrisinä. Hypnoottista katseltavaa sekin.






Ensimmäisenä Langkawin iltana olimme jo nälkäisiä ennen pimeää, joten ajoitimme illallisen sopivasti auringonlaskuun. Kookoskanacurry oli sellaisenaankin hyvää, mutta hienot maisemat toivat kyllä vielä lisämausteita. Ruokapaikka taisi olla letkeä Raffi's. Sellainen pikkuseikka muuten, että Malesiassa ja Indonesiassa ruoka kuin ruoka (siis paikalliset herkut) syödään lusikalla ja haarukalla, yleensä lusikka oikeassa kädessä. Kiinalaispaikoissa tarjoilla on myös puikkoja.




Yhtenä iltana nälkä yllätti taas kovin aikaisin, joten haimme kaupasta pikkunaposteltavaa ja asetuimme Tengah-rannalle ihailemaan auringonlaskua. Rantaa ympäröivät ravintolat sisällyttävät hintoihinsa melkoista turistilisää, joten monena iltana söimme majapaikkamme T-starin lähellä olevassa Melayu-ravintolassa. Todella tasokasta malesialaista ruokaa halvalla, vaikkakin annokset olivat melko pieniä. Yhtenä iltana taas söimme tunnelmallisessa ravintolassa, joka sijaitsi aivan Cenang-rannan pääkadun päässä. Siellä paikallisista herkuista nautittiin hauskasti riisipellon keskellä. Ruoka ei hääppöistä ollut, mutta ympäristö paikkasi puutteita melkoisesti.








En Langkawi había puestas de sol hermosas y unos cangrejos pequeños.

Besos, Hansu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät päivää aina! <3