tiistai 7. huhtikuuta 2015

Väriä harmauteen

Pääsiäissunnuntai valkeni aurinkoisena ja päätin innoissani laittaa jotain keväisen värikästä päälle. Vaan sieltä se harmaus taas vyöryi päälle, ja sitä paremmalla syyllä päätin penkoa kaapista väriä päälle. Piruuttani kokeilin kirkuvan punaisia housuja, jotka eivät ole Espanjan jäljiltä jalkaan mahtuneet. Ja jes, jalkaanhan ne sujahtivat eivätkä edes kiristäneet! Tosin äidin herkkupatojen jälkeen housut tuntuivat taas kutistuneen koolla, jännä juttu...


Uusi tukkakaan ei ole vielä blogin puolella näkynyt, vaikka onhan tukkataikurista jo kuukausi ehtinyt kulua. Sentti siis lienee lisää pituuttakin jo tullut, ja otsis ehkä jo kaipaisikin pientä freesausta. Kaksi kolmasosaa tuosta siis nipsaistiin pois, ja voi veljet että on elämä ollut taas helpompaa. Ei taas hetkeen tarvitse varata koko iltaa hiusten pesulle...




Pääsiäinen kului kaiken kaikkiaan rauhallisissa merkeissä ja maltoin olla tekemättä mitään järkevää. Torstaina kierreltiin kauppoja muun muassa rinkkaa metsästäen. Kulutettiinpa myös eräs ilta Prisman käytäviä mittaillen painona eräs rinkka, jonka sisuksiin poimimme hyllyiltä 20 kilon kahvakuulan ja pari makuupussia... Perjantaina vain chillailtiin ja treenattiin jalat niin pirun kipeiksi. Viikonloppu vierähtikin kyläillen ja ähkysti voiden. Tänään on kyllä pakko vihdoin alkaa purkaa to do -listaa...


Quise vestirme algo de color brillante para el Domingo de Pascua.

Besos, Hansu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät päivää aina! <3